Äkillinen toimitusjohtajan sijaisuus

Talotekniikka-alan PK- yrityksen toimitusjohtaja putosi katolta ja loukkaantui vakavasti. Akuutti tilanne saatiin hallintaan nopeasti nimittämällä LEAD Partnersin vuokrajohtaja johtamaan yhtiön operatiivista toimintaa määräajaksi. Lopuksi uusi valittu toimitusjohtaja perehdytettiin tehtäviinsä.

Uuden maayhtiön johtamishaasteen ratkaisu

Ulkomaisen perheyhtiön johtamiskulttuuri poikkesi selvästi ostetun yhtiön toimintatavoista, mikä johti yhtiöön valitun uuden toimitusjohtajan erottamiseen. LEAD Partnersilta löytyi tilanteeseen sopiva kansainvälisesti kokenut johtaja. Maayhtiön johto organisoitiin uudelleen ja LEAD Partnersin vuokrajohtaja toimi siinä operatiivisena johtajana tarvittavan kahden vuoden ajan.

Liiketoiminnan kuntokartoitus

LEAD Partners on toteuttanut useita liiketoiminnan kuntokartoituksia muun muassa rahoittajien toimeksiannoista. Kuntokartoituksen laajuus on vaihdellut tarpeiden mukaan muutaman päivän pika-analyyseistä laajempiin.

Yhtiön muutos varmistettiin advisory boardilla

Tapahtumateollisuuteen liittyvän yhtiön markkinatoimintaympäristön tunnistettiin olevan voimakkaassa murroksessa, johon oli syytä reagoida. Yhtiön pääomistaja koki tarvitsevansa ulkopuolista apua koko liiketoimintaa koskevan muutossuunnitelman tekemisessä ja toteuttamisessa. Yhtiö päätti LEAD Partnersin avulla perustaa advisory boardin, joka tuo riittävästi osaamista ja ulkopuolista näkemystä sekä muutossuunnitelman tekoon että sen toteutukseen. Toteuttamisen alussa priorisoitiin yhtiön kehitystarpeet ja laadittiin niitä vastaava muutossuunnitelma, jonka käytännön toteuttamista ohjattiin advisory boardin kehityskokouksilla.

Strateginen täyskäännös

Pitkään tappiollinen liiketoimintayksikkö vaati uuden strategian. LEAD Partners sitoutui tämän tehtävän suorittamiseen monivuotisella sopimuksella. Uuden strategian mukaisesti yksikön liiketoiminta suunnattiin uudelleen kuluttajakaupasta ammattilaisille kohdistetuksi.

Kasvustrategian toteuttaminen

Pääomasijoittaja halusi kiihdyttää kasvua yrityksessä, jonka liiketoiminta on lapsiperheille suunnatut vapaa-ajan aktiviteetit. Tavoite oli vankistaa yhtiön markkinajohtajuutta ja sysätä yhtiö nopeaan kasvuun. Yhtiön omat taloushallinnon resurssit olivat puutteelliset. Osaamis- ja resurssipula ratkaistiin palkkaamalla LEAD Partnersin talousjohtaja määräajaksi. Päätehtävät olivat koko yhtiön taloushallinnon pyörittäminen sekä toimitusjohtajan ja hallituksen avustaminen erityisesti yritysostoissa. Lopuksi uusi rekrytoitu talousjohtaja perehdytettiin tehtäviinsä.

Ostetun yrityksen haltuunotto

Energia-alan yritys osti ulkomaisen kilpailijan liiketoiminnan. Toimialasta johtuen ostetun yrityksen tietotekniikan prosessien haltuunoton onnistuminen oli ensiarvoisen tärkeää. LEAD Partnersin vuokrajohtaja toimi määräajan projektipäällikkönä varmistaen operaation onnistumisen.

Yhtiön pörssilistautuminen

Talotekniikkaan ja korjausrakentamiseen keskittynyt yhtiö meni pörssiin. Yhtiön taloushallinto, kirjanpito ja raportointi piti nopeasti saattaa pörssilistauskuntoon. LEAD Partnersin vuokrajohtaja toimi tässä listautumisprosessissa yhtiön talousjohtajan apuna.

Strategiakierros pörssiyhtiössä

Yhtiö halusi muutoksen normaaliin strategiatarkasteluunsa. Yhtiö valmisteli samalla isompaa organisaatiouudistusta ja irtiottoa perinteisistä liiketoimintatavoista. LEAD Partners hyödynsi omia kokemuksiaan eri yrityksistä toteuttaissaan vahvasti johtoa osallistavan ja skenaarioihin perustuvan strategiaprosessin. Uuteen strategiaan pohjautuen yhtiö toteutti merkittävän organisaatiouudistuksen ja rakennejärjestelyn.

Toimitusjohtajan sparraus

LEAD Partners on toteuttanut useita yhden päivän toimitusjohtajille suunnattuja sparrausistuntoja. Ne valmistellaan huolellisesti yhdessä etukäteen ja niissä keskitytään kriittisimpiin osa-alueisiin

Ratkaisumyynnin kehittäminen

Kansainvälinen pörssiyhtiö toteutti avainhenkilöille laajaa koulutusohjelmaa. Yhtenä keskeisenä osa-alueena oli ratkaisumyynnin osaamisen kehittäminen. LEAD Partners toteutti yhtiön myynti- ja tuotepäällikölle ratkaisumyyntikoulutuksen.

Uusi johtamisjärjestelmä

Kaksi tietotekniikka-alan PK- yritystä fuusioituivat. Yhtiön johtamisjärjestelmä tuli rakentaa nopeasti kuntoon. LEAD Partners rakensi johtamisjärjestelmän yhdessä yhtiön avainhenkilöiden kanssa ja toimi määräajan johtoryhmän puheenjohtajana.

Merkittävä toimialamuutos

Iso valtio-omisteinen yhtiö halusi valmistautua toimialansa pelisääntöjen mullistumiseen. Suljettu ja säädelty liiketoimintaympäristö oli vapautumassa kilpailulle. LEAD Partners valmisteli ja toteutti laajan kilpailusimulaation. Simulaation perusta oli, että yhtiölle perustettiin varjokilpailija. Sen tehtävä oli kaikin keinoin horjuttaa nykyisen yhtiön liiketoimintaa mm. uusilla liiketoimintamalleilla. Lopputuloksena syntyi useita silmät avaavia skenaarioita ja niiden vaikutuksista liiketoimintaan.